Halloween

Halloween on joulun ohella yksi suosituimmista juhlista Amerikassa. Suomessakin Halloweenin suosio on tasaisesti kasvanut, vaikka kekri onkin alkanut tehdä paluutaan. Suomessa Halloweenia juhlittiin ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla! Juhlaan kuuluvat oleellisesti namuset, kummitukset ja muut pelottavat hahmot sekä tietenkin kurpitsat, joille on kaiverrettu pelottavat kasvot. Suomessakin on monessa kaupassa myynnissä kurpitsoja, joista voi tehdä oman kurpitsalyhdyn. Halloweenia juhlitaan perinteisesti lokakuun viimeisenä päivänä eli 31.10., joten tänä vuonna se ajoittuu sunnuntaille. Kerää siis oma porukka kasaan ja pitäkää pelottavat Halloween-juhlat elokuvia katsellen ja kurpitsapiirasta maistellen. Sunnuntai on rento päivä, jolloin ei tarvitse ottaa niin suurta stressiä siivouksista tai tarjoiluista.

Samhai

Halloween on mitä luultavammin saanut alkunsa muinaisten brittien ja irlantilaisten kelttien juhlasta samhaista. Samhain aikana henkien on uskottu olevan liikkeellä, se on myös merkannut talven alkua ja vuoden vaihtumista. Juhlaan on siis liittynyt erilaisia piirteitä, joista osa ovat siirtyneet nykypäivän Halloweenin juhlintaan.

Irlantilaisten muuttaessa Amerikkaan, juhla muutti heidän mukanaan ja siitä muotoutui vuosien saatossa Halloween. Juhlan muotoutumiseen ja ajankohtaan ovat vaikuttaneet myös kristilliset juhlat ja tavat, vaikka nykypäivänä juhlaan ei minkäänlaista uskonnollista aspektia enää liitykään.

Marraskuun ensimmäistä päivää pidettiin perinteisesti uuden vuoden päivänä ja talvikauden alkuna. Samhain juhlintaan ja perinteisiin liittyy siis samoja tapoja mitä Suomen kekriinkin. Ennen talvikauden alkua kotieläimet ohjattiin takaisin kotiin laidunmailta ja maiden hallintaoikeuksia uusittiin. Samhain aikana myös muistettiin kuolleita, peloteltiin henkiä ja kuolleiden haamuha polttamalla kokkoja ja käyttämällä naamioita. Kuolleita myös ohjattiin toispuoleiseen kokkojen avulla. Juhlan aikana myös ennustettiin tulevaa esimerkiksi kuolemaa tai avioliittoa.

Samhain kohtaloksi koitui kristinusko samalla tavalla kuin Suomessakin. Kirkko kielsi juhlan ja se muutettiin kirkolliseksi juhlapyhäksi, johon jäi joitakin vivahteita perinteisestä samhain vietosta. Mutta maahanmuuttajien myötä, juhla sai uuden alun ja kukoistuksen Amerikassa. 1900-luvulla Halloweenista tuli yksi vakiintuneista juhlista, ja aikojen saatossa se muuttui yhä suositummaksi.