Hiilijalanjälkilaskuri – selvitä oma hiilijalanjälkesi

Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Okan kanssa.

Lähes kaikesta ihmisen toiminnasta syntyy ilmastopäästöjä. Niin työmatkat, kodin lämmitys kuin pitkät lomamatkat kerryttävät päästöjä, jotka kuormittavat ilmastoa. Nämä päästöt muodostavat itse kullekin oman hiilijalanjäljen, joka esittää kaikesta henkilön (tai yhtä hyvin yrityksen tai valtion) toiminnasta syntyvät hiilidioksidipäästöt.

Oman hiilijalanjäljen laskeminen ei ole yksinkertaista, sillä siihen tulee yrittää sisällyttää mahdollisimman tarkasti kaikki vuoden aikana syntyneet päästöt, jotka voivat olla joko suoria (esim. autolla ajetut työmatkat) tai epäsuoria (esim. oman matkapuhelimen valmistuksesta syntyneet päästöt).

Omaa toimintaa silmämääräisesti arvioimalla tarkan päästömäärän selvittäminen on useimmiten todella vaikeaa. Sitä varten tarvitaan tarkempaa tietoa ja hiilijalanjälkilaskuri. Mitä tarkempaa data on, sitä luotettavampi kuva hiilijalanjäljestä saadaan.

Omaa käyttäytymistä ja tekoja on siis vaikea arvioida, eikä pelkästään omiin arvioihin perustuva hiilijalanjälki ole kovinkaan tarkka. Kuinka hyvin muistat esimerkiksi vuoden aikana ostamasi vaatteet ja ruoat, tekemäsi bussimatkat tai tankkaamasi bensat?

Näin selvität oman hiilijalanjälkesi

Aloita rekisteröitymällä Okan palveluun. Tämän jälkeen sinua pyydetään yhdistämään pankkitilisi, koska Oka laskee hiilijalanjälkesi tekemiesi ostosten sekä pankkitilisi tilisiirtojen perusteella. Huomioi, että Oka saa vain katseluoikeuden pankkitilin tilitapahtumiin ja saldoon, joita käytetään hiilijalanjäljen laskemiseen. Tietojen välityksestä vastaa Asiakastieto.

Lisäksi Oka tekee hiilijalanjäljen laskemiseksi yhteistyötä Åland Indexin kanssa. Indeksin avulla luottokortteja ja pankkitilejä voidaan käyttää hiilidioksidipäästöjen laskemiseen. Saat halutessasi lisätietoa Åland Indexin kotisivuilta.

Selvitä hiilijalanjälkesi näin:

  1. Rekisteröidy Okaan henkilötunnuksellasi ja sähköpostillasi
  2. Yhdistä pankkitilisi etusivun kautta
  3. Oka laskee hiilijalanjälkesi tilitapahtumiesi perusteella
  4. Voit tarkastella hiilijalanjälkeäsi ja saat vinkkejä sen pienentämiseksi
  5. Seuraa hiilijalanjälkesi kehitystä ja tekojesi vaikutuksia

Jos et halua heti yhdistää pankkitiliäsi Okaan, saat silti jo pelkästään rekisteröitymällä hyödyllisiä vinkkejä omien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

Seuraa hiilijalanjälkesi kehitystä

Kun olet selvittänyt hiilijalanjälkesi Okan hiilijalanjälkilaskurilla, saat neuvoja omien päästöjesi vähentämiseen. Ne voivat vaihdella tapamuutoksista kodin energiatehokkuuden parantamiseen. Pienten muutosten kautta koko elämäntyyli alkaa kehittyä ympäristöystävällisemmäksi, mikä taas näkyy hiilijalanjäljen kutistumisena.

Okan palvelussa pääset seuraamaan oman hiilijalanjälkesi kehittymistä kuukausitasolla. Näet yhdellä silmäyksellä, ovatko päästösi lisääntyneet vai vähentyneet viime kuusta. Hiilijalanjälkilaskurin jatkuvan analyysin ansiosta omien ympäristötekojen vaikutusta ei tarvitse enää arvailla. Kehityksen seuraaminen on paitsi hyödyllistä myös palkitsevaa. Viimeistään nyt on erinomainen aika aloittaa matka kohti ympäristöystävällisempää elämäntyyliä.

Selvitä hiilijalanjälkesi. Aloita rekisteröitymällä Okaan.