Mikä on hiilijalanjälki – selvitä omasi

Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Okan kanssa.

Hiilijalanjäljen avulla voi seurata millainen vaikutus omilla teoilla on ympäristölle. Tiedätkö suomalaisten keskiarvon? Selvitä hiilijalanjälkesi.

Jokainen meistä tuottaa ilmastopäästöjä joka ikinen päivä. Niitä syntyy kahvia keittäessä, työmatkalla, illalla kotona syödessä ja kesäisin lomamatkoilla. Useimmiten niitä ei tule lainkaan ajateltua, koska elämässä on muutenkin niin paljon kaikkea kiinnostavaa, iloittavaa, surtavaa ja ajateltavaa. Silti kaikista näistä iloista ja suruista syntyy hiilidioksidipäästöjä. Niitä aiheuttaa myös ihan vain kotona löhöily, koska kotia pitää lämmittää, siellä käytetään valoja ja katsotaan televisiota.

Hiilijalanjälki mittaa ilmastopäästöjä

Mistä sitten voi tietää, kuinka paljon oma toiminta aiheuttaa ympäristölle haitallisia hiilidioksidipäästöjä? Sitä varten ihmiselle, yritykselle tai koko valtiolle voidaan laskea hiilijalanjälki. Ihmisen kohdalla se ottaa huomioon kaikki henkilön toiminnasta syntyvät hiilidioksidipäästöt.

Kun päästöjä alkaa ajatella, ensimmäisenä mieleen tulevat tietenkin suoraan omista teoista syntyvät päästöt, kuten autolla ajaminen tai kodin lämmittäminen. Näiden lisäksi syntyy myös epäsuoria päästöjä. Niillä tarkoitetaan sellaisia päästöjä, jotka syntyvät ihmisen käyttämien tuotteiden tai palveluiden elinkaaren eri vaiheissa, mutta jotka eivät aiheudu suoraan henkilön teoista. Esimerkiksi kännykän valmistusta varten louhitaan mineraaleja, pyöritetään tehtaita ja kuljetetaan tuotteita pitkiä matkoja tehtaasta kauppaan. Nämä kaikki epäsuorat päästöt ovat jo syntyneet, kun ihminen lopulta kävelee liikkeeseen ostamaan uuden puhelimen.

Mitä keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki tarkoittaa

Suomalaisten kohdalla suurimpia päästöjä aiheuttavia tekijöitä ovat asuminen, liikenne/matkailu ja ruoka. Näihin kaikkiin on mahdollista vaikuttaa ainakin jonkin verran omilla jokapäiväisillä valinnoilla. Tietenkään kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustaa töihin joukkoliikenteellä, mutta esimerkiksi lomamatkoja, kotona käytettävän sähkön lähteitä ja ruokavalintoja miettimällä voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään huomattavasti.

Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljen koko on 10 300 kg hiilidioksidipäästöjä vuodessa. Se on sama kuin:

  • ajaisi 51 000 km suurehkolla perheautolla
  • söisi 172 kg naudanlihaa
  • täyttäisi 63 345 jalkapalloa hiilidioksidilla

Hiilijalanjälkemme on suuri verrattuna moniin muihin maihin, ja meidän tulisi puolittaa hiilijalanjälkemme välttyäksemme luonnonvarojen ylikulutukselta. Se tietäisi suurta muutosta itse kunkin elintapoihin. Siksi oikeaan suuntaan kannattaakin lähteä heti ja alkaa sopeuttaa omia tottumuksia ympäristöystävällisempään suuntaan. Fiksuilla valinnoilla jokainen voi pienentää omia päästöjään ja samalla myös säästää rahaa.

Selvitä oma hiilijalanjälkesi

Jos haluat selvittää oman hiilijalanjälkesi, voit tehdä sen Okan palvelussa.

Selvitä oma hiilijalanjälkesi.